Joulushow-kiertue 2017

No onkos tullut joulu nyt talven keskelle? Anni Ruuska muistelee joulupotpuria 2017.

Rankin, eeppisin ja sumuisin viikko koskaan. Ennen reissuun lähtöä meitä varoiteltiin siitä, että unta ei tule ja keikkoja on. Emme me silti todellakaan uskoneet, että unta ei ihan oikeasti tule ja että keikkoja ihan oikeasti on. Kun aikaisin sunnuntaiaamuna 10.12. bussimme starttasi Liisankadulta, ja kuskimme Jari kiepsautti ensimmäisen ylimääräisen kierroksen Kaisaniemen liikenneympyrässä, me kaikki luulimme, että me olimme kamalan väsyneitä. Muutaman utuisen roudausyön jälkeen me kuitenkin tajusimme, että väsymyksiäkin on eri tasoisia.

Potpuri4
Väsyneitä potpurilaisia. Kuva: Sanni Nisula.

Alkuviikko sujui vielä suhteellisen leppoisasti. Keikkoja oli pari päivässä, pojat ehtivät jopa saunoa, ja elämä hymyili vähintäänkin aina ruoan jälkeen. Varsinkin kalakeiton, jota meille tarjottiin ainakin kahtena peräkkäisenä päivänä eri kouluissa, joista allekirjoittaneella ei valitettavasti löydy minkäänlaisia muistikuvia. Ehkä Kankaanpää, ehkä Pori, luultavasti ei kumpikaan. Keikkojen väleissä nukutut päiväunet, joista by the way tuli kiertueen loppua kohden keskimäärin pidemmät kuin yöunista, olivat enemmän kuin paikallaan. Herätys, kolmioleipä ja Carmolista, lavalle. Toisto.

Potpuri2.JPG
Vielä väsyneempiä potpurilaisia. Kuva: Aino Karvonen

Lähellä reissun puoliväliä väsymys alkoi kasvaa hallitsemattomasti, ja me yritimme pitää tilanteen hallinnassa lisäämällä päiväunia ja kofeiinituotteita. Ennen kiertueen alkua Hannu ohjeisti, että joskus joku saattaa esimerkiksi myöhästyä lavalta ja että sellaiset tilanteet täytyy yrittää hoitaa mahdollisimman siististi. Me kaikki tietenkin ihmettelimme suuresti, miten joku edes voisi olla niin huolimaton, että myöhästyy omasta konsertista.

Mutta kun olin vartin ennen keikkaa itkenyt (lue: itkupotkuraivari) Rauman koulun kanslistille (syvimmät pahoittelut siitä, kanslisti) lumihankeen hukkunutta puhelintani ja juossut suoraan lavalle muutaman sadan metrin päästä, kokonaan toisesta rakennuksesta, en ihmetellyt enää mitään. Kaikki oli mahdollista, siis aivan kaikki. Mikä tärkeintä, puhelin on tallessa ja toimii ainakin toistaiseksi.

Potpuri1.JPG
Kaikki artistit lavalla! Kuva: Robin Vuorinen

Mikä pientä ihmistä erityisesti ihmetytti, oli roudauksen ja ylipäätään koko kiertueen fyysinen rankkuus ja se, että kaiken urheilun pystyy näköjään korvaamaan roudaamalla. En tiedä, mitä se kertoo tämänhetkisestä treenimäärästäni, mutta boksien vetäminen sohjossa, jäisellä pihalla tai muuten vaan haastavalla alustalla tuntui seuraavana päivänä käsilihaksissa enemmän kuin tarpeeksi.

Potpuri3.JPG
Roudausta. Kuva: Adel Mekhane.

Roudauksissa ja muussa säätämisessä sattui myös pari pikku haaveria, joista muutamia mainitakseni oma sääreni, johon Peurungan kylpylän portaat jättivät kipeähköt jäljet, lehtori Sorsan napsahtanut pohje, lukemattomia tanssijoiden nilkkoja, sekä miljoonamiljoonamiljoona kipeää selkää, päätä ja liiskaantunutta raajaa. Ja nenäverenvuotoja, monta.

Popuri7
Lepohetki bussissa. Kuva: Linnea Saarikangas

Vaikka suurin osa keikoista onkin epämääräisenä kasana kaukana alitajunnan syvimmissä syövereissä, luulen, että yhden Vaasan koululaiskeikan me kaikki muistamme. Päivä oli jo puolessa välissä, ja jos en nyt aivan väärässä ole, kolmas keikka oli alkamassa. Kävelimme lavalle, ja suhteellisen nopeasti tajusimme ongelman: ei ääntä, ei valoja. Selvisi, että äänivalotaiturimme Ilkka ja Juho olivat vahingossa lähteneet Vaasan keskustaan luullen seuraavan keikan alkavan vasta tuntien kuluttua. Ei auttanut kuin odotella, joten me, hämmentyneet joulutontut, yritimme keksiä yleisölle viihdykettä (puolikkaita joululauluja ja muuta sekoilua) ja kuluttaa tyhjää aikaa.

Potpuri6
Hyvää keikkatunnelmaa. Kuva: Robin Vuorinen

Loppu hyvin, kaikki hyvin, Ilkka ja ja Juho saapuivat pelastamaan tilanteen, ja me muut yritimme korjata alun sähläyksessä yleisöllemme aiheutuneita traumoja soittamalla loputkin osaamamme puolikkaat joululaulut. Minulla on vahva tunne, että tämä keikka saattoi olla pohjanoteerauksemme, mutta Hannun hymy ei siltikään hyytynyt.

Potpuri8
Keikkalaivan kapteeni Sorsa. Kuva: Robin Vuorinen.

Loppureissukin oli, tai niin me ainakin muistelemme. Hannulla hymy pysyi edelleen naamalla, ja me muut yritimme kaikin voimin ottaa mallia. Peurungan kylpylä oli ihana ja sattui täysin oikeaan saumaan, sillä loppurutistus oli vain parin keikan päässä. Carmolis-pullotkin alkoivat olla tyhjiä, ja me mietimme, olikohan se aivan terveellistä.

Paluumatkalla koitti toivottu ja odotettu ABC-hetki Vaajakoskella, josta otimme kaiken irti mahdollisimman isoilla hampurilaisaterioilla. Tässä vaiheessa viikkoa varmasti jokainen meistä oli jo sisäistänyt koko reissun tärkeimmän opin: LHC on 27 kilometriä pitkä hiukkaskiihdytin, ja niin edelleen. Tai jos ei, niin silloin suosittelen jonkinlaisia kuulotutkimuksia.

Potpuri9
Kuva: Robin Vuorinen

Maanantaina 18.12. koitti kiertueemme kohokohta, Helsingin kulttuuritalo. Edellisen viikon roudaukset eivät enää tuntuneet missään (oikeasti olimme vain oppineet huijaamaan ja tsemppaamaan itseämme taidokkaasti), ja meistä jokainen halusi antaa kaikkensa viimeisille vedoille. Tai ainakin näyttää hyvältä kamerassa, en tiedä.

Potpuri5
Hyvännäköisiä saksofonisteja. Kuva: Robin Vuorinen

Päivän keikolla pienet koululaiset olivat järjettömän innoissaan konfeteista, joita Juho pamautteli jokaisessa välissä ja sen jälkeen tyytyiväinen virne kasvoillaan valvoi, että me muut siivosimme ne tarkasti pois.

Potpuri10
Joulushow’n taikaa. Kuva: Robin Vuorinen

Viimeinen konserttimme oli jännittävä, mahtipontinen ja täynnä tunnetta. Yleisössä oli meille paljon tuttuja kasvoja ja rakkaita ihmisiä, joka tietenkin toi jokaisen esiintymiseen oman buustinsa. Kun viimeiset konfettipaukut pamahtivat, ja kaivelimme noita kultaisia piruilaisia (joita muuten edelleen löydän yksiöstäni päivittäin) muun muassa hampaidemme väleistä, tunnelmat olivat onnellisen euforiset.

Potpuri12
Viimeiset konfetit ja kumarrukset. Kuva: Robin Vuorinen

Vielä kerran kasasimme kamat kasaan, ja vielä kerran ihmettelimme, pitikö meidän oikeasti siivota itse kaikki konfetit. Ja pitihän meidän.

Potpuri11.JPG
Ihanat joulunaamat. Kuva: Enni Gröhn

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Voi potpuri, voi potpuribussi ja LHC, voi potpurilaiset. Olihan se reissu.

Teksti: Anni Ruuska
Kuvat: ks. kuvatekstit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s