Oodi sai arvoisensa avajaiset ja sibisläiset kirjaimellisesti ottivat tilan haltuun!

Helsingin keskustakirjasto Oodin avajaisia juhlittiin itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta 2018. Avajaisissa esiintyivät sibisläisiä monelta rintamalta: uusia ja vanhoja, tanssijoita ja muusikoita. Yksi huikean hieno osa avajaisjuhlallisuuksia oli koreografi Hanna Brotheruksen teos Oodi metsälle. Teoksen ydinteemoina olivat siementen kasvu taimiksi, puiden taival paperiksi ja kirjoiksi sekä ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus. Oodi metsälle -teos eteni ulkolavalta Oodin kolmeen kerrokseen kuvastaen sivistyksen ja lukutaidon syntyä. Teoksessa nähtiin yhteensä 207 esiintyjää: mukana oli ammattitanssijoita, ikäihmisiä eri puolilta Helsinkiä, oppilaita Kaisaniemen ala-asteelta, Kallion lukiosta ja Sibelius-lukiosta sekä Reijo Aittakummun johtama Sibelius-lukion kamarikuoro. Musiikin sävellyksestä vastasi Johannes Brotherus. Ulkolavalla esiintyivät tanssija Jack Johansson, Sibelius-lukion tanssijat sekä Sibiksen tanssilinjalta kaksi vuotta sitten valmistunut Ilmo Simonsen.

Sibelius-lukion 3vst:n tanssijat esittivät työläisiä hyvin vakuuttavasti ja taitavasti. Yleisö oli hyvin vaikuttunut ja monet tulivat katsomaan teoksen uudestaan myöhemmin. Meidän opiskelijoista välittyi vahva kehollinen ilmaisu. Koreografiaa harjoiteltiin Leena Nordbergin tanssiproduktio3-kurssilla (TaPr3).

IMG-20181205-WA0015.jpg

Sibelius-lukion 2vst:n tanssijat muuttuivat linnuiksi ja liihottelivat presidentin puheen jälkeen ulkona ja sisällä teoksessa yhdessä ikäihmisten ja kamarikuoromme kanssa. Ikäihmiset kuvastivat paperia, joksi puu on muuttunut. Teos oli hyvin koskettava ja merkityksellinen monella tasolla. 2vst:n tanssijat harjoittelivat lintuteosta Leena Nordbergin ohjaamana tanssin erikoiskurssilla (TaEk1).

Avajaiset huipentuivat loppuoodiin ulkona, jossa kaikki teoksen esiintyjät kokoontuivat samalla lavalle yhdessä vuoden sibikseksikin valitun Kimmo Pohjosen kanssa. Oodi sai arvoisensa avajaiset ja sibisläiset kirjaimellisesti ottivat tilan haltuun! Tanssitaiteilija Merce Cunninghamin mukaan tanssija määrittää ympärillään olevan tilan ja näin todella tanssijamme avajaisissa tekivät, vahvasti ja määrätietoisesti.

IMG-20181205-WA0018.jpg

IMG-20181205-WA0016

IMG-20181205-WA0013

IMG-20181206-WA0003.jpg

IMG-20181206-WA0004

Teksti ja kuvat: Johanna Kajanus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s